Vertaistuki

Vertaistukea selkäoireisille

Etenkin pitkittyneisiin selkäoireisiin liittyy paljon tunnetiloja ja henkinen jaksaminen voi olla koetuksella. Esimerkiksi kipu ja toimintakyvyn rajoittuminen voivat kuormittaa fyysisten seikkojen lisäksi myös henkisesti. Selkäleikkaukseen voi liittyä pelkoa ja leikkauksen jälkeen edessä on toipumisprosessi. Toisaalta myös äkilliset vaivat voivat säikäyttää.

Onneksi kaikesta ei kuitenkaan tarvitse selvitä yksin; vertaistuesta saa voimia arkeen, ymmärrystä ja näkökulmaa. Selkäongelmista kärsiviä ihmisiä on tuhansia, joten hakeudu rohkeasti vertaisten joukkoon!

Yhdistyksessämme toimii vertaistukihenkilö, joka tarjoaa myös mahdollisuuden kokemusten vaihtoon ja keskusteluun.

Vertaistukihenkilöt

Vertaistukihenkilöt ovat vaitiolovelvollisia, tuettavan henkilön oikeuksia kunnioittavia vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Vertaistukihenkilöt eivät ole ammattiauttaja.

Vertaistuki on

  • vapaaehtoista
  • ryhmätoimintaa, puhelinapua tai keskinäistä vuorovaikutusta
  • neuvoa arkipäivästä selviytymiseen
  • perustuu kokemusten ja tuntemusten jakamiseen
  • vertaistukihenkilön apua voidaan tarvita esimerkiksi ennen selkäleikkausta tai heti sen jälkeen, selkäoireiden alkuvaiheessa, vaivojen pitkittyessä
  • vertaistuki perustuu kokemusten vaihtoon, tasa-arvoisuuteen, kuulluksi- ja ymmärretyksi tulemiseen sekä vuorovaikutukseen

Toiminnallinen vertaisryhmä - ei yksin vaan yhdessä.

tamselka.vertaistuki@gmail.com

Ryhmän vetäjinä toimivat:
Tarja Kallio, vertaistukihenkilö
Tampereen Seudun Selkäyhdistyksen hallituksen jäseniä

Vertaistukihenkilöt ovat vaitiolovelvollisia, tuettavan oikeuksia kunnioittavia, vapaaehtoisia, ei ammattiauttajia.


Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja!

Arvo Autio
arvo.autio@gmail.com
040 593 1146

Riitta Virenius
riittahannele.virenius@gmail.com
040 836 4603

Voit olla yhteydessä myös laittamalla viestiä sähköpostilla osoitteeseen tamselka.vertaistuki@gmail.com tai ottamalla yhteyttä alla olevalla yhteydenottolomakkeella.